Markku Kulmala - Ilmastoahdistukseen voi löytää toivon

MAAILMANHISTORIAN pahin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui Ukrainan Tšernobylissa vuonna 1986. Olin silloin nuori tutkija ja keskeytin väitöskirjatyöni lähteäkseni maastoon keräämään näytteitä. Minua kiinnosti se, miten ilmansaasteet siirtyvät maaperään, vesistöihin ja eläimiin. Vielä silloin en omistanut autoa, joten vuokrasin sen ja otin kotimaan matkalle mukaan sekä vaimoni että lapseni. Pysähtelimme 50 kilometrin välein. Poimin talteen neulasia ja pyyhkäisin näytteitä liikennemerkkien taustoista.

Tutkimusryhmäni keräsi tietoa ympäristöstä myös Pekingissä vuonna 2020, kun korona alkoi. Kiinan liikenne ja osin tuotantolaitokset seisahtuivat pandemian vuoksi asetettuihin rajoituksiin, mikä näkyi merkittävinä muutoksina mittausasemallamme. Saimme selville, että kiinalainen saastecocktail on koostumukseltaan erikoinen ja hyvin haasteellinen.Näiden kahden kurjan tapahtuman, ydinvoimalaonnettomuuden ja koronan, ansiosta tulin saaneeksi aika paljon tietoa ilmaston tilasta. Niiden väliinkin mahtuu kosolti merkityksellistä tutkimusta, jota voidaan hyödyntää maapallon tervehdyttämisessä. Tosiasia on, että maapallo ja sen ilmasto voivat huonosti, ja se on paha ongelma.

Kristittynä tutkijana ja optimistina ajattelen, että toivomme on Jumalassa, myös ilmastoasioissa. Jumala voi johdattaa ihmiskunnan pois hankalasta tilanteesta. Sitä ennen meidän täytyy tunnustaa tehneemme väärin ja tehdä parannus. Emme ole onnistuneet Jumalan antaman tehtävän toteuttamisessa. Raamatusta voimme lukea, että Jumala uskoi ihmisille maan viljelyn ja varjelun.

Pidän ilmastoahdistusta luonnollisena seurauksena Jumalan tahdon rikkomisesta, emmekä voi jatkaa samalla tiellä. Ihmisten on toimittava ympäristön hyväksi. Siinä tieteen tulokset ovat korvaamaton apu. Kristinusko mahdollistaa ja suo järjellä ajattelun. Se myös antaa toivon kaikkiin ihmiselämän osa-alueisiin sekä perustan, jolla voi käsitellä ja kohdata vaikeita asioita.Itse olen kamppaillut nuoresta aikuisuudesta lähtien työnarkomaniani kanssa.

Työ on hallinnut ajatteluani ja ajankäyttöäni, mikä on johtanut parisuhteessani vakaviin ongelmiin. Niitä ryhdyimme käsittelemään vaimoni kanssa kristillisellä avioliittoleirillä, jossa löysin oikean tärkeysjärjestyksen tekemisiini. Pistin Jumalasuhteen ykköseksi, avioliittoni ja itseni kakkoseksi, lapsemme kolmosiksi. Vasta näiden jälkeen tulevat työelämä ja toiminta seurakunnassa. Tässä on riittänyt harjoiteltavaa tähän päivään saakka.Ajankäyttö paljastaa raadollisesti sen, mikä ihmiselle on oikeasti tärkeää.

Tuolla leirillä hengellinen elämäni uudistui ja vointimme avioliitossa alkoi kohentua. Sitä hyvää olen Marita-vaimoni kanssa halunnut jakaa toisillekin, vertaisina. Kristittynä pidänkin tehtävänäni toivon jakamista. Pelastetaan avioliittomme! Pelastetaan maapallo! Kasvatetaan metsää! Pidetään huolta toisistamme ja siitä, että metsämme kasvavat, eikä polteta tai tuhota niitä. Jokainen pystyy vähentämään kulutustaan. Joka päivä on mahdollista toimia aiempaa oikeammin. Onneksi ihmisen ei tarvitse puristaa toivoa itsestään. Se on Jumalassa.En tiennyt, että kansainvälisesti kootaan listoja siitä, ketkä tutkijat näkyvät tieteellisten tutkimusten viiteluetteloissa useimmin. Oli yllätys, että olen ollut geotieteissä maailmanlistan kärjessä seitsemänä vuotena. Pidän sitä Jumalan johdatuksena ja siunauksena siitä, että olen pyrkinyt tekemään työni mahdollisimman hyvin.