Elämän järjettömyys ilman Jumalaa

Kuka minä olen? Miksi minä olen täällä? Minne minä olen menossa?

Kehityksen nimessä moderni mies on yrittänyt vastata elämän tärkeisiin kysymyksiin ilman Jumalaa, mutta vastaukset eivät olleet innostavia vaan pikemminkin synkkiä ja hirvittäviä: sinä olet sattuman tuotos, luonnon sivutuote. Sinun olemassaololla ei ole päälimmäistä tarkoitusta ja ainoa mitä tulet kohtaamaan on kuolema. Moderni mies ajatteli, että sivuuttamalla Jumalan hän on vapauttanut itsensä kaikesta, jotka tukahduttavat ja rajoittavat häntä. Sen sijaan sivuuttamalla Jumalan, ihminen huomasi samalla tappaneen itsensä: jos Jumalaa ei ole olemassa, niin ihmisen elämällä on viime kädessä merkityksetön.

Jos Jumalaa ei ole olemassa, niin silloin ihminen ja universumi on väistämättä tuomittu kuolemaan. Kuten kaikki biologiset organismit, myös ihmisen pitää kuolla. Hänen elämänsä on vain kipinä rajattomassa pimeydessä. Kipinä ilmestyy, välkkyy ja sitten kuolee ikuisesti. Tiedemiehet kertovat meille, että universumi laajenee ja kun se tekee niin, se muuttuu kylmemmäksi ja kylmemmäksi. Lopulta lämpöä ei enää ole jäljellä. Ei ole myöskään valoa eikä elämää. Tämä ei ole tieteiskirjallisuutta. Jos Jumalaa ei ole olemassa, niin me olemme väistämättä tuomittu sukupuuttoon. Mitä tämä kaikki vihjaa? Sitä, että elämä itsessään on merkityksetöntä. Se tarkoittaa, että elämä mikä meillä on, on lopulta ilman merkitystä, arvoa tai tarkoitusta. Jos jokainen yksilö katoaa olemattomiin kun hän kuolee, niin mitä suurempaa merkitystä hän voi elämälleen määritellä? Hänen elämä voi suhteellisesti olla tärkeää tiettyihin tapahtumiin nähden, mutta jos kaikki tapahtumat ovat lopulta merkityksettömiä, niin mitä lopullista tarkoitusta niillä on? Viime kädessä ihmiskuntalla ei ole hyttysparvea suurempaa merkitystä, sillä heidän loppu sama. Tämä on modernin miehen kauhu, koska hän päätyy tyhjyyteen.

Mutta asia on todellisuudessa vieläkin ahdistavampi, sillä jos ihminen päätyy hautaan, sillä ei ole lopulta mitään merkitystä elikö ihminen niin kuin Stalin tai äiti Teresä. Jos sinun kohtalo on lopulta sama eikä liity mitenkään siihen miten elit maan päällä, niin voit maanpäällisen ajan elää niin kuin haluat: moraaliset arvot ovat henkilökohtainen ilmaisu tai biologisen evoluution sivutuote ja sosiaalisten olosuhteiden muovaama niin kuka sanoo, että kenen arvot ovat oikein ja kenen väärin? Ajattele, mitä tuo merkitsee. Se tarkoittaa, että on mahdotonta tuomita sotia, sortoa tai ylpeyttä pahuutena. Tappaa joku tai rakastaa jotakuta ovat silloin moraalisesti samoja. Meidän ahdinko on, että on mahdotonta elää johdonmukaisesti ja onnellisesti sellaisella maailmankuvalla. Ateistinen filosofi Bertrand Russell oli sitä mieltä että moraaliset arvot ovat vain henkilökohtainen ilmaisu ja silti Russell myönsi, että hän ei voinut elää sillä tavalla. Siispä hän piti omaa maailmankuvaansa "Uskomattomana. En tiedä mikä on ratkaisu" (hänen omien sanojensa mukaan).

Jos kuolema odottaa avoimin käsin elämän lopussa, niin mikä on elämän päämäärä? Mikä on elämän merkitys silloin? Jos kohtalo on universumin lämpökuolema, niin vastaus on kyllä, elämä on merkityksetöntä. Meidän tulee herätä ja ymmärtää mitä tämä merkitsee. Jos Jumala on olemassa, niin silloin ihmisellä on toivoa. Mutta jos Jumalaa ei ole olemassa, niin ainoa mitä jää jäljelle on epätoivo. Ateistisella maailmankuvalla oleva filosofi Jean-Paul Sartre tajusi, että elämä on järjetöntä. Hänen näytelmässään 'No Exit' hän traagisesti esitti ihmisen elämää helvettinä. Viimeiset sanat näytelmässään voivatkin toimia ikään kuin ateistisena mantrana: "Well, let's get on with it".