Jipun tarina - Löysin luvan olla ihminen

Lauloin armosta ja rakkaudesta toivoen, että voisin olla esikuva siitä,miten rikkinäinen ihminen pääsee pimeydestä valoon. Mutta löysinkin taas itseni metsästämästä ihmisten hyväksyntää, paljastaa Jippu. Olin äitini kanssa välirikossa 11 vuotta niin, ettemme vaihtaneet sanaakaan. Koin häntä kohtaan pelkkää vihaa. Vihasin jopa omia jalkojani, koska näin niissä samanlaiset suonikohjut kuin äidilläni. Kun omassa elämässäni huomasin sortuneeni aivan samoihin, vääriin toimintamalleihin kuin hän, olin pakotettu antamaan hänelle anteeksi. Vuosien prosessointien jälkeen olemme nyt hyvissä väleissä. Yhdessä olemme käyneet syvällä ja itkeneet.

Helpompaa on ollut antaa isälle anteeksi. Hänet olin nostanut jalustalle, vaikka lapsena kärsinkin hänen läsnäolonsa puutteesta.Ajattelen, että anteeksi antaminen on kipeiden asioiden rakkaudellista luovuttamista Jumalalle. Väkivaltaa anteeksianto on silloin, jos sitä vaaditaan pikavauhtia tai velotaan läpi elämän, eikä ihminen saa itkeä läpi siihen kuuluvaa prosessia. Se voi riistää koko elinvoiman. Nykyisiä vaikeuksiani pidän melkeinpä siunauksena. Itsepäisenä ja aivan liian vahvana tyyppinä olen tarvinnut niitä hioutumiseeni. Muistan evankelista-isoisäni sanoneen, että jokaisella on vapaus valita sitojansa. Kengittääkö sinut Kristus vai sinä itse? Orjuutatko itsesi anteeksiantamattomuudella tai rakkaudettomudella vai suostutko Kristuksen tielle, Hänen armoonsa?

Olen unelmoinut vapaudesta, mutta aina olen ollut orja. Nyt tahdon oikeasti eroon oman tahtoni ikeestä. Ihmisiin pettyy aina, mutta onneksi kristillisessä seurakunnassa voi harjoitella luottamusta. Siellä syntiset ihmiset edes pyrkivät rakastamaan toisiaan. Siellä opetellaan Jeesuksen esimerkin mukaan hyväksymään lähimmäinen sellaisena kuin tämä on. Kaiken surun ja vaikeuksien takana on rakkaus. Sen kanssa ihminen kestää pimeää. Odotin, että elämäni muuttuu uskoontulon jälkeen kivuttomaksi. Siitä on nyt kahdeksisen vuotta. Unelmani oli olla kristittyjen esikuva – uskoon tullut, rikkinäinen nainen, joka Jeesuksen todistajana nousee kertomaan suomalaisille, että pimeyden jälkeen on valon aika. Ryhdyin vahvana ja voimakkaana tuntojen tulkkina laulamaan vapautusta ihmisten sydämiin.

Pari vuotta sitten tuli romahdus. Tajusin juurtuneeni aivan väärällä tavalla hengellisyyteen. Huomasin tavoittelevani ihmisten ja seurakuntien hyväksyntää, kun olisi pitänyt keskittyä Kristukseen ja tutustua Häneen. Epäonnistumista oli vaikea tunnustaa ja antaa itselleen anteeksi, kunnes kuulin Jumalan kysyvän: Lähdetäänkö nyt rakentamaan sitä meidän suhdetta? Tällä hetkellä tiedän kulkevani oikealla tiellä, tosin hyvin keskeneräisenä. Olen lähes koko ajan epämukavuusalueella. Se on tärkeää, opettavaista, mutta myös henkisesti äärimmäisen kivuliasta. Minua ei enää kiinnosta pinnallinen Jumala-suhde. Minun on todella saatava tietää, kuka Kristus on. Jos ihminen haluaa tuntea Kristuksen syvästi, on itse suostuttava kärsimykseen. Onneksi voin luottaa siihen, että ristiinnaulittu Kristus tietää kokemuksesta, mistä on kysymys.Uskon, että kärsimys voi olla jopa puhdistavaa, kun se tapahtuu yhdessä Hänen kanssaan. Hän ei koskaan jätä haavoitettua ihmistä. Haluan syventää Kristuksen tuntemista etenkin siksi, että oppisin rakastamaan itseäni.